Toritarinoita

Torilla muutaman viikon ajan olen saanut kuulla kaupunkilaisten mielipiteitä ja palautetta laidasta laitaan. Ykkösiksi ovat  nousseet,  kuten arvata saattaa, torinaluspysäköinti ja Engelinranta. Monen väärinkäsityksen ja  -ymmärryksen oikaiseminen on ollut paikallaan, kun kiihkeänä kerrotaan totuuks Lisää

Mummo huolehtii – mummo välittää

Mummoa vähän huolestuttaa palveluiden häviäminen ja näivettyminen kaupungin reuna-alueilla. Uudet tuulet puhaltavat hyllyjä kirjastossa. Ei lähde pelkästään kirjat, vaan myös hyllyt ja muu kalusto. ovatko saaneet uuden paikan uudessa kirjastossa muualla.  Hyvä, kun vanhat, hyllyn täytteenä olevat ki Lisää

ELÄMÄ OPETTAA

Huomenta! Monesti olen viime vuosina ajatellut sukupolven vaihdoksia, niin eduskunnssa kuin kunnallisellakin puolella. Kun on elänyt 50- ja 60-lukujen niukkuuden, ei ole aina ymmärtänyt tätä nykymaailman menoa. Arvot ovat missä ovat. 70-luvun ”vapaan kasvatuksen” tulokset ovat luku sinän Lisää

KOTONA VAI LAITOKSESSA

En tiedä, ajatteleeko kukaan oikeasti, että kaupunki rikastuisi ostaessaan palveluita yksityisiltä, mutta eivät pörssiyhtiöt, eivätkä muutkaan yksityiset yrittäjät tappiokseen yritystoimintaa pyöritä. Kaupunki kylläkin voi säästää yksityisille siirtyvissä palveluissa, koska silloinhan maksajana on s Lisää

Iloisuudesta ja huumorista

Susanna Hietanen kirjoituksessaan mietti, saako aikuinen olla iloinen ja miten. Karjalaiset sukujuuret omaavana iloisuudesta ja huumorista on henkilökohtaisia kokemuksia. On hyviä ja huonoja. Jälkikasvumme ovat useasti todenneet: ”- Jaa, äiti murjaisi taas vitsin, mitä ei kukaan muu ymmärrä&# Lisää

Hyväuskoisuutta

Lukaisin vanhan yleisönosastokirjoitukseni kuntaliitoksen tärkeydestä. Tunsin olevani takinkääntäjä tai paremminkin valheellinen. Taisin olla kuitenkin hyväuskoinen. Uskoin kuntaliitoksen tuomiin etuihin ja paasasin, kuinka lähipalveluiden säilymisen kannalta on tärkeää saada kuntaliitos syntymään. Lisää

Lamasta lamaan lamauttamalla

Tuntuu uskomattomalta seurata, mitä kaikkea taas tehdään laman varjolla. Vuosikymmenien ajan on ollut jos jonkinlaista alasajoa. Milloin menee hyvin, milloin ei. Kuusikymmenluku oli kasvun kautta, oli työtä ja tekemistä, ei ollut nykyisiä tukijärjestelmiä – oli työllisyystöitä, ojankaivuuta, p Lisää

Eläkkeista ja työelämästä

Eläkeikä on eläkeikä ja työssäjaksaminen on toinen juttu. Olen ollut työelämässä yhtajaksoisesti koulun lopetettuani yli 42 vuotta, aloittaen 12-vuotiaana työurani Ahveniston sairaalan puutarhalla, harventamalla porkkanoita ja punajuuria. Sitten tuli pari välivuotta, kun tämä harventaminen ei oikein Lisää

Pakolaiset ja siirtolaiset

Pakolaiskysymys on aina ollut tulenarka asia. Jos nyt mietitään Ronnin tulevaisuutta pakolaiskeskuksena, ja sen mukanaan tuomaa hyvää ja huonoa seudulle, niin ei tämä asia ole uutta, kuten on kirjoiteltukin. Ei se, että muutama vuosikymmen sitten on ollut vastustusta vammaisten tuomisesta seudulle, Lisää

Palvelut muutoksessa

Kohta on kaksi kuukautta kuntien yhdistymisestä. Melkein näillä samoilla sanoilla Kastari eilisessa lehdessä oman kolumninsa aloitti. Luin hänen tekstinsä myöhemmin eilen, kun olin omani jo kirjoittanut. Eilen aamulla ei blogin sivuille päässyt, joten jäi julkaisematta. Niin, jo alkaa liittyminen nä Lisää
css.php