Viimeinen satutunti

Yli kaksikymmentä vuotta on satutunteja pidetty Tuuloksen kirjastossa joka toinen viikko syys- ja kevätkaudella. Koko tämän ajan olen ollut ”satutätinä”, poikkeuksia lukuunottamatta. Eilen oli kuitenkin viimeinen satutunti omalta kohdaltani.

Mikä onkaan ollut mieltä kohottavampaa kuin seurata lasten kasvamista lukemista harrastaviksi aikuisiksi. Ensimmäiset satutuntilaiseni ovat jo yli kolmekymppisiä. Satunnit kasvattavat lapsista ahkeria kirjaston käyttäjiä ja opettavat ymmärtämään lukemisen tärkeyden.

Hämmästyttävää on, että vielä tänä päivänä on yläasteelle siirtyvien nuorten joukossa huonoja lukijoita. Sujuva lukeminen ja sisältöjen ymmärtäminen tekisi koulunkäynnistä helpomman. Onko syynä kotona lukemisharrastukseen innostamisen puute vai muut syyt, sitä on ulkopuolisen vaikea tietää.

Kokemuksia on omasta nuoruudestani mummon tokaisut hänen käydessään, että …”tekisit edes jotain hyödyllistä, vaikka käsitöitä”, kun näki minut kirja kädessäni. Toivottavasti tämä vanha ajattelutapa on kuitenkin jo taakse jäänyttä aikaa.

Vielä eiliseen. Satutuntilaisilta sain eilen kiitokseksi liikuttavan herkän keväisen laululeikin ja kauniin kesäkukan.
Kiitokset täytyy tässä samalla lähettää kaikille, jotka ovat vuosien aikana jaksaneet kuunnella satuiluani. Erityisesti kiitokset kuuluvat vanhemmille ja hoitotädeille, jotka ovat tehneet satutuntien pidon mahdolliseksi.

Alkoi parin viikon loma ja sen jälkeen on työpäiviä jäljellä enää seitsemän viikon verran. Todeta täytyy, ettei uskoisi kuinka yli neljäkymmentä vuotta on kulunut nopeasti. Korkea muuri estää kuitenkin vielä ajattelemasta, että mitä sen jälkeen. Satuiluahan kylläkin voi jatkaa ilman satutuntejakin!

Jätä kommentti

css.php