Ulkoilua ja liikuntaa

Tulee kirjoiteltua, mitä milloinkin mieleen tulee, niin ettei aina tule ajatelleeksi, mitä voi ja saa kirjoittaa, kun ei vielä eläkkeellä ole. Liikunnan ilo on kuitenkin se, mistä voin kirjoittaa. Mitä mahtavinta onkaan, kuten aikaisemminkin olen kirjoitellut, päästä rämpimään metsään (tai suolle). Lisää

Vanhusten pillerit

En tiedä, kuinka tosissaan unipillereistä on oltu, mutta tosiasia on, että siinä vaiheessa, kun ollaan  laitoshoidon tarpeessa, on pillereitäkin melko varmaan syötävä. On jos jonkinlaista vaivaa ja sairautta. Laitokseenhan joutuu turvautumaan vasta viimeisenä mahdollisuutena. Jollei pillereitä syötä Lisää

Koulukaupungista rantakaupunkiin

Niin..? 🙂 Onhan sillä merkitystä, onko kulttuurikaupunki vai rantakaupunki. Hämeenlinnahan oli vielä joskus kuusikymmenluvun oppikirjoissakin vanha koulukaupunki. Ajat muuttuvat. Koulujahan ja koulutusta löytyy varmasti huomattavasti enemmän kuin ennen. Ennen oli seminaari. Olisiko ollut mahdollista Lisää

Syysmasennusta

Kyllä näköjään pitää paikkansa, kun sanotaan, että pari viikkoa loman loppumisesta tulee masennus. Nyt se pariviikkoinen on kulunut ja kyllä masentaa. Synkät mustat pilvet leijuvat pään päällä. Näkymät tulevaisuudesta työelämässä ovat synkkääkin synkemmät. Toivottavasti joitain auringonpilkahduksiak Lisää
css.php