Iloisuudesta ja huumorista

Uusi kuva1.JPG

Susanna Hietanen kirjoituksessaan mietti, saako aikuinen olla iloinen ja miten. Karjalaiset sukujuuret omaavana iloisuudesta ja huumorista on henkilökohtaisia kokemuksia. On hyviä ja huonoja. Jälkikasvumme ovat useasti todenneet: ”- Jaa, äiti murjaisi taas vitsin, mitä ei kukaan muu ymmärrä”. Itse luulen olevani hyvinkin vitsikäs, kun murjaisen hetken tilanteesta jotain, mutta yleensä se kai sitten on ollut sopimatonta. Ajatukseni ja mielikuvani kulkevat joskus vähän liian nopeasti.

Iloisuuteni on antanut minulle paljon negatiivisia kokemuksia, mutta se on kuitenkin äidin perintöä ja jo lapsuudessa opittua. Ehkä herkkä karjalaismieli tarvitsee vastapainokseen naurun, ettei mieli masennu.

Iloista ihmistä tosin ei aina tosissaan oteta. Pitää olla vakava ja totinen, että on uskottava. Näinhän se tietysti onkin. Vastapuoli ei välttämättä voi tietää, onko toinen tosissaan, kun hymysuin asioita esittää.

Olen ainakin valokuvissa yrittänyt olla totinen siitä alkaen, kun Tyttölyseon alkuvuosien luokkakuvauksessa joku murjaisi, että naamani on kuin Hangon keksin mainos. Silloin loukkaannuin niin syvästi, etten ole vieläkään unohtanut. En kuitenkaan silloinkaan loukkaantumistani näyttänyt, vaan ohitin tilanteen heittämällä lisää löylyä.

Olen aina halunnut olla tasaisen rauhallinen ja hillitty, mutta luonto on määrännyt toisin. Olen jo näin kuusikymppisenä sentään tottunut elämään itseni  kanssa ja on ollut pakko hyväksyä itsensä selllaisena kuin on. Osaan jättää (ainakin joskus) vastapuolien reaktiot omaan arvoonsa.

Kun on omien sukulaistensa kanssa, tuntee vapautuneensa ja huumori on silloin sallittu kaikissa muodoissaan. Tosin harvoin enää tavataan. Ennen häissä ja hautajaisissa, nykyisin paremminkin hautajaisissa. Näin oli viime syksynä äitinikin hautajaisissa ja muistotilaisuudessa, kun äidin serkkuja oli paikalla ja poislähtöä tekivät yksi tokaisi: ”Ethä sie Mirja huonoo tykänt, ku meil ol nii hauskaa yhes, et naurettii.” Tähän totesin, että en missään nimessä loukkaantunut, mihin jatkoivat: ”Niihä sit sanotaa, et karjalaisis hautajaisis on hauskempaa ku hämäläisis häis”.

Iloisuus ja huumori antaa positiivista asennetta elämään, ei tätä elämää jaksa naama happamana elää. Voisimme ottaa oppia vaikkapa tanskalaisten positiivisesta elämänasenteesta.

6 kommenttia artikkeliin “Iloisuudesta ja huumorista”
  1. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Morjens Mirja!
    Minua varoiteltiin lapsena ”itku pitkästä ilosta” sananparrella..
    Aattelin jo aikas varhain,
    että otanpa riskin ja pitkän ilon, itketään sitten, ja, jos, kun sen aika tulee.
    Ole sinä vaan ainutlaatuinen oma itsesi.
    Kaikkihan me pystymme nauramaan toisille, mutta kyky nauraa myös itselleen, on taidoista jaloin.
    Olen tainnut jo sanoakin, että kaikki vakavalla naamalla sanottu, ei välttämättä ole viisasta.
    T. Riitta

  2. avatar vainio marjaliisa sanoo:

    Hei Mirja. Olen minäkin ihmetellyt miksi pitää olla totinen ja vakava saadakseen asiansas perille . Mutta onneksi on toisenlaisiakin kokemuksia, sillä pieni hymynkare viestinnässä
    mukana on kummasti auttanut selviytymään hankalista ihmissuhdetilanteista aina silloin tällöin. Kun nyt olen kuljeskellut erilaisissa yleisötilaisuuksissa ja kuapungilla niin valitettavsti hyvään käytökseen kuuluu kulkea otsa rypyssä ja
    ilme tiukkana jolloin olen pienessä mielessäni tehnyt seuraavan johtopäätöksen. Taloudellisen laman aikana on perusilmekin oltava ajan mukainen.
    Muuten minullakin on erilaisesta hautausväestä vieläkin hymynkaretta herättävä muisto. Kun oli oman iäsni muistotilaisuus täällä Hämeenlinnassa niin suvun jälkikasvu toisensa tavatessaan innostui muistelemaan kaikkia niitä kujeita
    ja kommelluksia mitä Hämeenlinnan mummilassa tapahtui ja
    muuten hiljaisen ja vakavahenkisen tilaisuuden täyttivät varovaiset naurunpyrskähdykset herättäewn vanhemmassa väessä hämmenystä. Luulen kuitenkin että näiden lastenlasten papan henki tyytyväisenä sieltä jostain seurasi myös hymynkare kasvoillaan tätä keskustelua.
    Oikea positiivisuus kantaa yli synkän sillan.

  3. avatar Mirja Piiroinen sanoo:

    Hei, Riitta ja Marjaliisa!
    Kiitos kommenteista! Aamuisin aamukahvia juodessani innostun kirjoittelemaan ilman kontrollia innostuksen innoittamana. Ehkä oli liian henkilökohtainen kirjoitus. mitä en aloittaessani ajattelut tehdä. Kirjoittaessani en enää ajatellut, kirjoitin.

  4. Henkilökohtaisuus tekee kirjoituksesta kiinnostavan. Tykkäsin lukea!

    Susanna

  5. avatar Virpi Kukkonen sanoo:

    Hei,
    teinpä kerran erään opiskeluvaiheeni lopputyötä huumorinkäytöstä dementoituneitten hoitotyössä… kyllä oli huumori tiukassa! Paljon on taustalla entisiä sanontoja: ”naisten nauru ja kananlaulu…” ja se ”itku pitkään nauramisesta” kuten sekin, ”joka aamusella nauraa on iltasella haukan -piip-”… jne. Eikä niitä oikeita tutkimuksiakaan kasapäin ollut. Välillä hoitotyön kiemuroissa tuntuu siltä, että jos on työvuorossa viljelty naurua ja iloa, niin eipä sitä ole työtkään tulleet tehdyiksi.

    Kuitenkin vaatimattoman tutkimukseni tuloksena huumorin avulla päästiin hoitotoimissa paljon parempaan tulokseen kuin ilman sitä. Katsottiinpa asiaa hoitajan tai hoidettavan vinkkelistä. Tarkoitus ei ole kuitenkaan kokopäiväisesti hervottomasti naureskella, eikä varsinkaan hoidettaviemme kustannuksella.

    Lisäksi huumorin katsottiin keventävän raskasta työpäivää ja tuovan iloa ja hyvää mieltä. Lisäksi työpaikan huumori sisälsi yhteisen kielen, joka ei välttämättä avaudu kaikille – eikä ole tarviskaan!

    Kaikilla on harmaapilvipäivänsä, mutta se ei oikeuta levittämään sitä pilveä ympäristönsä niskoille…

    Niin ja vuosiakausia sitten yhden aikaisemman työpaikkani ”pääjohtaja” ilmoitti, että ”meillä ei sitten ole sopivaa nauraa ääneen”…ajattelinpa, että sitä taitaa olla aika vaikea kytkeä pois päältä…

    Lämpimin terveisin Virpi Koo

    ps. hyviä kommentteja!

  6. avatar Mirja Piiroinen sanoo:

    Työpaikalla nauramisen kieltämisestä on minullakin kokemuksia! Onneksi vain yhden kerran ja siitäkin on aikaa ja se oli silloisessa naapurikunnassa! Mutta työpaikalla nauramisesta tuli mieleeni yhden suuren yrityksen toimitusjohtajan toteamus, että hän on hyvillään, kun astuu ruokalaan ja sieltä kuuluu iloista naurua. Silloin hän tietää, että kaikki on hyvin ja virkailijat tyytyväisiä.
    Tässä sitä on oppimista.
    ”Ain laulain työtäs tee..” voisi vaikkapa soveltaa… ”ain naurain työtäs tee.. = iloisin mielin.

Jätä kommentti

css.php