Ennen oli ennen ja nyt on nyt

Ennen oli ennen ja nyt on nyt, on hyvinvointi päättynyt? Muistot ovat tulleet mieleen säästöistä ja saasteista (melu) keskustellessa. Ennen tuli käytyä ahkerasti Apparalla uimassa. Kaksitoistavuotiaana sain uimamaisterin tammenlehväseppeleen päähäni ja olin ylpeä suorituksestani. Kilometrin sekauinti sai jalat hyytelöksi ja kolmanesta kerroksesta hyppääminen oli silloin mielestäni rohkeuden huippu. Nyt en edes ajattelisi hyppäämistä. Päivät menivät Apparalla uidessa ja illat Kaurialan kentällä hypellessä korkeutta ja pituutta tai Torikadun pellolla liikennepuiston edessä pesäpalloa tai neljää maalia pelatessa. Syksyllä koulujen alettua urheilutunnilla harjoittelu jatkui. Todistuksessa suoritukset olivatkin sitten arvioitu kympin arvoisiksi.

Talvikuukausina liikunta jatkui ”russareissa” sekä ”soitoissa” luistellen (ja lyceen poikia katsellen!) sekä Apparan hiihtoladuilla. Jääkiekkoa seurattiin Rinkelinmäellä ja joskus Kuivansillan kentällä raikasta ulkoilmaa hengittäen ja palellen. Mukavaa oli. Ei kaivattu halleja eikä maksullisia liikuntamahdollisuuksia. Siihen ei olisi ollut edes varaa. Useammalla lapsella ja nuorella ei ole vieläkään.

Moottoriurheilu vei heti mennessään, kun saatiin kaupunkiin moottorirata. Nämä suuret massatapahtuvat antoivat uinuvalle kaupungille piristysruiskeen. Ravirata ei toteutunut, mutta moottorirata sentään saatiin. Yli 20 000 katsojaa oli taloudellisesti kaupungille merkittävää. Ei moottoriradalta ennen kuulunut melua, vaan ”ihanat” äänet kantautuivat Parolantien alkuun houkuttelevina. Oli pakko päästä katsomaan ajoja. Ainoa harmittelun aihe oli moottoriradan tultua, että meni hyvä karpalopaikka.

Jätä kommentti

css.php