Palvelut muutoksessa

Kohta on kaksi kuukautta kuntien yhdistymisestä. Melkein näillä samoilla sanoilla Kastari eilisessa lehdessä oman kolumninsa aloitti. Luin hänen tekstinsä myöhemmin eilen, kun olin omani jo kirjoittanut. Eilen aamulla ei blogin sivuille päässyt, joten jäi julkaisematta. Niin, jo alkaa liittyminen nä Lisää

Muutoksia

Puoleen vuoteen mahtuu paljon. Yhdeksän kesäteatterivuoden jälkeen päätimme mieheni kanssa, että jo on aika viettää lomaa ja lisätä vapaa-aika. Lopetimme harrastuksen. Kesäteatterikauden jälkeen emme ehtineet paljoa hengähtää, kun viisi viikonloppua saimme tyhjentää tätini asuntoa Tampereella, hänen Lisää

Vaalikrapula!

Nykyisessä Tuuloksen kaupunginosassa vuoden vaihtumista odoteltiin monenlaisissa tunnelmissa. Vaalit oli pidetty ja tulokset olivat hyviä ja huonoja. Entisen pienen kunnan jäsenenä ja ehdokkaana eivät odotukset olleet suuren suuria. Vaalit jäivät kohdallani taustalle, kun samaan aikaan sattui läheis Lisää
css.php